Taas on se aika vuodesta kun ensilumet voivat olla maassa minä aamuna tahansa. Kohta tiedotusvälineet uutisoivat jälleen, että talvi yllätti suomalaiset. Vai voiko se yllättää? Sehän tulee aina kerran vuodessa. On sitten aivan eri asia onko sen tuloon varautunut. Se on täysin oma valinta.
Hallaöitä on jo ollut, ja pohjoisessa on jo satanut luntakin. Sitä tiedotusvälineet eivät noteeraa samalla tavalla kuin, että Etelä-Suomessa pelti tulee kolisemaan tänäkin syksynä siksi, että talvirenkaita ei ole vaihdettu ajoissa ja ajetaan edelleen kesänopeuksilla liian pienillä turvaväleillä. Sama ilmiö toistuu vuosittain muuallakin. Tuntuu turhalta.
Eikö siis olisi jo pikkuhiljaa aika ottaa opiksi? Talvirenkaat voi vaihtaa ajoissa, jolloin kaikkien ei tarvitse olla yhtäaikaa jonossa rengasliikkeissä. Tai sitten ne voi vaihtaa itse. Sen lisäksi auto kannattaa varustaa ongelmatilanteiden varalta.
Autossa kuljetettavat varusteet
Ajoneuvon varustelu kannattaa sovittaa aiotun matkan ja ajoympäristön mukaan. Arkisin taajamissa pärjää pienemmällä perusvarustuksella, mutta syrjäseuduilla liikuttaessa on syytä varautua paremmin.
Lähimatkoilla ja taajamassa auton varusteisiin voi kuulua vuodenajasta riippuen esimerkiksi seuraavat tavarat:
• ensiapulaukku
• heijastinliivit
• hinausköysi
• ikkunavasara
• ilmastointiteippiä
• käynnistyskaapelit
• lapio
• lumiharja
• polttoainekanisteri
• rengasavain
• tunkki
• turvavyöleikkuri
• valaisin
• vararengas tai renkaanpaikkausaine
• varoituskolmio (pakollinen).
Renkaidenvaihdon yhteydessä ja mieluummin useamminkin pitää tarkistaa myös vararenkaan ilmanpaineet. Myös mukana kuljettavat lisävalaisimet ja taskulamput on tarkistettava aika ajoin. Yleensä jo 5 litran varapolttoainekanisteri riittää lähimmälle huoltoasemalle asti syrjäseutuja lukuunottamatta.
Pitemmille ajomatkoille ja maantieajoon on syytä varautua perusteellisemmin. Jos auto hyytyy keskellä yötä pakkaskelillä korpitaipaleelle, pahimmillaan kuuluvuutta ei ole edes matkapuhelimelle ovat vitsit silloin vähissä. Silloin autossa olisi hyvä kuljettaa mukana esimerkiksi hätäraketteja, jolloin avun hälyttäminen onnistuu paikalta poistumatta. Joku voi nähdä avunpyynnön ja hälyttää apua.
Pitkille automatkoille on viisasta ottaa mukaan muutama ylimääräinen tavara edellä mainittujen lisäksi:
• apukäynnistin, jossa kompressori ja valo• evästä vuorokaudeksi tai pidemmäksi aikaa
• huopa
• hätäraketteja
• juomavettä ja mehua
• kevytpeite hätämajoitteeksi
• kirves
• saha
• lämmintä lisävaatetta, päähine ja käsineet
• narua tai köyttä
• polttoainetta retkikeittimeen
• puukko
• retkikeitin/kenttäpakki/kattila
• tulentekovälineet
• varaosia; varapolttimoita, sulakkeita, moottoriöljyä, jäähdytin-, ja lasinpesunestettä
Luonnollisesti kaikille automatkoille on puettava säänmukaiset vaatteet tai otettava reilusti lisävaatetta mukaan. Talvella ei lähdetä liikkeelle pikkukengissä ja paitasillaan ja luoteta siihen, että autossa riittää lämmintä. Jos autoon tulee vika, tulee äkkiä myös kylmä. Edes taajamassa hinausauto ei saavu paikalle samalla sekunnilla, kun se kutsutaan, ja jonkun on aina liukasteltava pimeään tienlaitaan asettamaan varoituskolmio paikoilleen.
Ennakointi on tärkeää. Se pelastaa monelta harmilta. Antaa talven tulla vaan kuten tähän astikin. Kun on varautunut etukäteen, niin voi liikkua huolettomammin. Asenne ja kiireettömyys ovat myös erittäin tärkeitä tekijöitä turvallisuuden lisäämisessä.